JÄRJESTYKSENVALVOJAN
PERUSKOULUTUS
 11.-13.4.  ja  25.-27.4.2025

JV peruskoulutus
Järjestyksenvalvojan peruskoulutus

Koulutukseen voivat osallistua kaikki järjestyksenvalvonnasta kiinnostuneet, sukupuolesta tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta. Koulutukseen voi osallistua sinä vuonna, kun täyttää 18 vuotta, mutta järjestyksenvalvojakortin voi saada vasta täysi-ikäisenä. Koulutuksen monipuolisesta sisällöstä johtuen opituista tiedoista ja taidoista on hyötyä, vaikka henkilö ei kurssin jälkeen koskaan työskentelisikään järjestyksenvalvojana.

JV-peruskurssin suorittanut voi toimia järjestyksenvalvojana esimerkiksi erilaisissa yleisötilaisuuksissa, kuten urheilukilpailuissa ja musiikkifestivaaleilla. Lisäksi hän voi toimia mm. ravintoloissa, leirintäalueilla ja matkustaja-aluksilla.

Koulutus on teoriapainotteista, mutta sisältää myös fyysisiä harjoituksia. Koulutukseen sisältyvät fyysiseen voimankäyttöön ja turvallisuustarkastukseen liittyvät harjoitukset toteutetaan kurssia varten varatussa tatamisalissa. Kurssin kouluttajina toimivilla henkilöillä on pitkä kokemus järjestyksenvalvontatehtävistä sekä muista turvallisuusalan työtehtävistä.

JV peruskoulutus
Kurssin aiheita 

• järjestyksenvalvojan tehtävät
• järjestyksenvalvojan toimialueet ja toimipaikat
• järjestyksenvalvojan oikeudet ja velvollisuudet
• voimakeinojen käyttöön oikeuttavat tilanteet
• fyysinen voimankäyttö, käsirautojen ja patukan käyttö
• hätävarjelu ja pakkotila
• yleinen kiinniotto-oikeus
• järjestyksenvalvojan erityiset velvollisuudet ja rikosoikeudellinen suoja
• paloturvallisuus ja ensiapu

JV peruskoulutus
Info

Kurssin kouluttaja on
Teemu Aapavaara
041-458 2800

Aikataulu 2025
pe 11.4. klo 17-21
la 12.4. klo 10-18
su 13.4. klo 10-18
pe 25.4. klo 17-21
la 26.4. klo 10-18
su 27.4. klo 10-18

Kesto
40 oppituntia

Kurssin hinta
269 €

Hinta sisältää ohjelman sekä
materiaalit.

Kurssin hyväksytysti suorittanut voi hakea poliisilta järjestyksenvalvojakorttia.



Sko kurssit

Varaa ja maksa kurssi SKO Johku verkkokaupassa

Puhelin: 050 336 7137
Sähköposti: majoitus[at]sko.fi

Osoite

Savonlinnan kansanopisto
Opistokatu 1
57600 Savonlinna
www.sko.fi

Yhteystiedot

Sähköposti:
lyhytkurssit [at] sko.fi
Puhelin: +358 50 336 7137
Muut yhteystiedot

Hotelli Wanha Pappila

Sähköposti: majoitus [at] sko.fi
Puhelin: +358 50 336 7137
www.hotelliwanhapappila.fi

SKO Tietosuojaseloste
 © Copyright 2021 SKO